Tuulta purjeissa

Miltä se sitten oikein tuntuu? Kun purjehduskurssi on käyty ja Veneen kanssa tultu sen verran tutuiksi, että on aika lähteä ensimmäiselle oikealle purjehdukselle ilman kokeneempia apujoukkoja. Vain minä, mies ja Jenny. Ja minä meistä Jennyn jälkeen se kokenein purjehtija.

Ehkä hieman jännittää. Mutta enimmäkseen kutkuttaa, sellaisella kivalla tavalla. Tunnelmassa on jotain samaa kuin peruskoulun kevättodistustenjaon jälkeen koulun pihalta pois kävellessä tai rinkka selässä lentokenttäbussissa istuessa. Lähdössä ollaan ja taakse ei enää katsella. Määränpää ei tunnu itsetarkoitukselta, juuri tässä on hyvä.

Noo, käytännössä pää piti ottaa aika nopeasti pois pilvilinnoista ja keskittyä peruuttamaan Venettä pois laituripaikalta. Ja vähän takas eteen, eikun pinnaa toiseen suuntaan, moottori pakille, pakille, eikun nyt vapaa, kaasua, kaasua, kaasua, ettei valu tuonne rantakiville, käännä vaan, käännä käännä käännä, pakko ottaa vielä vähän takas että kääntyy. Mutta saatiin me Vene kääntymään ja ajettua satama-alueelta ulos ilman kolhuja ja kolahduksia. Mutta pakilla ohjaamista pitää kyllä ehkä vähän vielä treenata väljemmillä vesillä.

Tuulta oli juuri kivasti ensimmäiseen retkeen, 3-4 metriä sekunnissa, puuskissa vähän enemmän. Keula kohti tuulta ja purjeet ylös ja niin me oltiin liikkeellä. Päästiin rauhassa kokeilemaan eri manööverejä, tuulikulmia ja purjeiden asentoja. Tehtiin pitkiä ja lyhyitä halsseja, jiipattiin, vendattiin, kryssittiin ja opeteltiin sanastoa.

Etupurjetta kiristävän vinssin kampia myös etsittiin ja lopulta löydettiin, onneksi keli oli kevyt. Syvyyttä ja nopeuksia mittaava mittari lähtee seuraavalle ostoslistalle. Olisi kiva päästä seuraamaan näitä tarkemmin. Silmätuntumalla pieniä vauhdin muutoksia tuntui aika vaikealta arvioida.

Aika hurahti hetkessä ja onneksi tuulta riitti vielä paluumatkaan vaikka vähän rupesi hiipumaan. Satamaa lähestyessä viimeisellä vihreällä poijulla, suht kapeassa välissä oli kumivene parkissa. Kun ruvettiin lähestymään, veneestä ruvettiin vilkuttelemaan, vai ehkä huiskaamaan, ehdittomasti viittomaan ja osoittelemaan vasemmalle vauhdikkaaseen sävyyn. Ja selvisihän se heppoisessa veneessä hillumisen syykin. Olimme kaikessa keskittymisessä juuri missaamassa yhtä vihreää viittaa ja lähestymässä satamaa hieman oikoreittiä. Nopea uukkari ja uusintayritys väylää pitkin. Kiitosta vaan kanssaveneilijäille. Olisi ollutkin hauska ensimmäinen satamaan saapuminen savisen karikon kautta. Vielä kun laiturin joka vene ja vieraspaikka oli katsojia pullollaan seuraavana päivänä alkavan Päijännepurjehduksen vuoksi.

Teimme kuitenkin tyylikkään ja tyylipuhtaan rantautumisen omalle laituripaikalle ja luulen että tuo kyseinen väylämerkki tulee kyllä muistettua vastedes.

Seuraavaa purjehduspäivää odotellessa!

Mainokset

Maston nosto

Maston nostoon valmistauduttiin tarkastamalla kaikki vaijerit ja kiinnitysklipsut sekä rasvaamalla kierteellä pyörivät kiristimet. Masto laskettiin pukin päältä kannelle. Saalingit kiinnitettiin mastoon ja kaikki vaijerit yritettiin saada kulkemaan oikeilla puolillaan. Myös windex muistettiin kiinnittää huipulle. Masto nostettiin kolmeen pekkaan kiinnittämällä nostoköysi saalinkien alle ja hinaamalla veivattavalla käsinosturilla sitä pikkuhiljaa ylöspäin. Kannella seisovat ohjasivat sen paikalleen. Maston asettelu paikalleen oli helpompaa kun vene oli alkuun kiinnitetty juuri oikealle kohdalle mastonosturiin nähden. Saadessamme maston lähestulkoon ylös, huomasimme nostoköyden menevän väärältä puolelta keulaharusta ja masto oli laskettava takaisin alas korjausta vasten. Toisella yrittämällä kaikki oli kunnossa ja kun masto oli asettunut nuppiensa päälle paikalleen kiinnitettiin keula- ja takaharus ja vantit, tässä järjestyksessä, ja kiristettiin ne napakoiksi, mutta ei liian kireälle. Sitten nostoköysi olikin valmis irroitettavaksi ja wau, Jenny rupesi näyttämään lähestulkoon valmiilta ensipurjehdukseemme.

Vesillelasku

Näin se vain sitten kävi. Jenny on päässsyt hallista ylös, ulos ja vesille. Vene on siis laskettu onnistuneesti telakan laiturinreunaan ja ajettu jo moottorilla omaan satamaan. Kaikki sujui jotenkin leppoisammin ja helpommin kuin mitä olin kuvitellut. Mihinkään ei ollut kiire, ei omaa laskuvuoroaan odottavia veneitä kiirehtimässä selän takana. Ja pukkien alle jääneiden kohtien pohjamaalinkin ehti viimeistellä ihan rauhassa. Jotain iloa tästä hieman myöhäisemmästä laskuajasta siis. Oli kyllä aivan mahtava fiilis päästä vihdoin vesille! Jenny kulki tasaisesti ja varmasti pienessä vastaantulevassa aallokossa. Ja paikalleen viime hetkellä ruuvattu neljäheppainen Yamaha -83 tuntuisi olevan oikein passeli peli veneen liikutteluun niin avoimemmassa vedessä, kuin satama-alueella.

Kesäkuu kului niin kaikenmoisessa tohinassa että veneprojekti sai tällä kertaa jäädä odottamaan kiireettömämpiä aikoja. Ja niitä pitäisikin ollakin tuloillaan tulevana kuukautena.

Blogin radiohiljaisuuteen on kuulunut myös pientä vastoinkäymistä veneen laittoon tarvittavien työkalujen suhteen. En ole vieläkään päässyt aloittamaan puutyöprojektiani, eli uusien puuosien sahausta. Leikkuri on toistaiseksi korjattavana, mutta pientä valoa näkyy kuitenkin tunnelin päässä sielläkin, ja voisi olla että puuosatkin valmistuvat kesän aikana. Sitä ennen Jenny saa luvan pärjätä vesillä vähän minimalistisemmalla sisustuksella. Ihana päästä vihdoin vesille!

Veneen sisäremontti : Uudet tapetit valmiit

IMG_20180523_164253.jpg

Vene on nyt saanut uuden raikkaan tapetin sisäpintaansa. Olen työn jälkeen oikein tyytyväinen. Jennyn muhkurat ja persoonalliset kurvit ovat tietenkin osa myös uutta ilmettä, mutta kaikki on nyt puhdasta, tiivistä ja valkoista.  2,5mm paksu vinyyli kiinnitettiin käyttäen kontaktiliimaa ja saumat siistittiin joustavalla saumausliimalla. Tapettien liimaamiseen kului asuntojen kosteiden tilojen muovimattoihin erikoistuneelta ammattimieheltä aikaa yksi työpäivä. Ei mielestäni ollenkaan paha. Onneksi en ruvennut itse nypertämään, kun homma hoitui näin näppärästi ja sujuvasti.

Kelit ovat kyllä hellineet tänä keväänä, ja ihanan aurinkoista purjehdussäätäkin olisi ollut jo kohta kaksi viikkoa. Jenny kuitenkin nököttää edelleen telakalla. Tällaiselle hätähousulle Veneen sisäremontin pikkuhiljainen eteneminen on meinannut välillä tuottaa vähän vaikeuksia, mutta ehkä tälläkin on tarkoituksensa. Asia kerrallaan, hiljaa hyvä tulee ja mitä näitä nyt on. Mutta kyllä se tähänkin pätee, että turha tässä on hötkyillä, asiat etenevät kuitenkin kaikkein jouhevimmin kun niiden antaa rullailla vähän myös omalla painollaan, eikä lähde turhia tempomaan. Ja vesille pääsyä ei tarvitse onneksi odottaa Jennyn laskuun asti, sillä purjehtijakurssi alkaa ihan näillä näppäimillä.

Veneen sisäremontti : Tee se itse?

dav

Veneen sisätapettien vaihto on nyt laajentunut hieman kattavampaan sisäremonttiin. Kun nyt kerran vaihdetaan tapetit, olisi samalla hyvä aika siistiä maalaamalla muutkin näkyvät lasikuituosat veneen sisältä, pilssiä unohtamatta. Ja kun kerran maalaushommiin päätin ryhtyä, niin puuosien hiominen ja lakkaus ei ole enää kuin pieni lisä sisäpintojen tuunauksessa. Kaikesta nuorekkuudestaan huolimatta Jenny on jo keski-ikää kolkutteleva Lady, ja jotain venemäisiä ominaistuoksujakin on vuosien aikana päässyt kertymään. Näistä eroon päästäkseni päätin tilata Jennylle ennen ensi viikon uusien vinyylien laittoa vielä otsonointikäsittelynkin.

Ei siis muuta kuin hommiin. Minä en mikään varsinainen rakennuspirkko ole, mutta muutama tunti suunnittelua ja vierailu erinäisiin veneily- ja rakennustarvikeliikkeisiin sai minut lähes puhkumaan intoa. Ei se pohjatöiden tekeminen nyt niin vaikealta kuulosta. Kunnon välineillä yhden kostuneen väliseinän irroittaminen, kiinni lasitettujen puuosien paikallaan hionta ja tapettien taustojen ja muiden lasikuituosien puhdistus ja valmistelu uusille pinnoille ei kuulostanut kovinkaan pahalta nakilta.

Niinpä pakkasin mukaan työkalut, pora- ja hiomakoneen, kuviosahan ja erinäisen määrän lastoja, massoja ja hengityssuojaimia. Päästessäni veneelle hommat aikoivat jatkojohtojen taiteilulla. Siihen saikin kulutettua yllättävän paljon kallisarvoista työskentelyaikaa, kun johtoja sai vedellä viereisen hallin sisältä kierrellen ja kaarrellen. No mutta, kohta kuviosaha helähti iloisesti käyntiin ja akun taustaseinänä toiminut vaneri sai luvan lähteä. Työskentelyasento oli kuitenkin vähän hankala ja en saanut sahaa ihan oikeaan tasaiseen asentoon ja muutaman sentin nirhaisun jälkeen terä rapsahti poikki. No se siitä sitten tällä kertaa. Ei ollut uutta terää mukana. Eikä sen väliä, en sitä kyllä olisi varmasti osannut paikalleen vaihtaakaan. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi ehkä voinut kuitenkin porata sahalle vähän paremman aloitusaukon. Mutta myöhäistäpä se enää tässä vaiheessa on.

dav

Seuraavaa hommaa kohti siis. Seinävinyylit olivat irronneet ihan nätisti mutta vanhaa liimaa oli kuitenkin jäänyt. Paikkapaikoin enemmän ja toisaalla vähän vähemmän. Nyt kun hommaan tarvittavat välineet oli hankittu, ryhdyin kuitenkin tarkastelemaan veneen sisäpinnan muotoja vielä uusin silmin. Muhkuraiset kohdat, joita olin kuvitellut kuivuneiksi liimaklönteiksi, osoittautuivatkin olevan hyvin epätasaisesti laitettua vahvikelasikuitua. Eikä sen tasoittamisessa kyllä olisi mitään järkeä, tai saisi kuiduttaa koko sisäpinnan uudelleen. Eli Jenny saakoot pitää muhkuransa ja Ksyleeni ja lasikuitutasoite palata takaisin kauppaan. Tiivistysmassalle sen sijaan tuntuisi olevan enemmän käyttöä ja läpi asti poratut ruuvit kaipaisivat selvästi ympärilleen uuden tiivistyksen ennen tapettia. Toisen ikkunan ja kansiluukun reuna kaipaisivat myös pientä fiksausta. Mutta tätä pitää vielä tuumia, ettei tule nyt tehtyä näin äkkiseltään mitään tyhmää.

hdr

Myös katon sähköjohtojen viennit näyttivät kulkevan sen verran haperossa putkessa, että voisi olla viisainta vetää uudet sähköjohdot ihan pintavetona. Mutta sähkötöiden aika on vasta sisäpintojen jälkeen joten aukot jääkööt tässä vaiheessa kupujen alle, ja kumpi vaan veto on näin ollen helposti toteutettavissa.

dav

dav

Tuumiessa ja tutkaillessa aika hurahtikin taas kuin huomaamatta eteenpäin. Reippaasti siis hiontahommiin. Kaikki veneen puuosat oli kuitenkin tikattu täyteen jos jonkinmoista koukkua ja telinettä. Osa ruuveista näytti olevan ruuvailtu paikalleen ihan vain ruuvailun ilosta. Mutta yhtä kaikki, tiukassa olivat. Ja ovat edelleen. Nokialainen laturitelinekin oli kiinnitetty jollain käsittämättömällä superliimalla tai itseruuvautuvalla ruuvilla, tiedä häntä, mutta ei se siitä minun voimilla ja välineillä irronnut. Hiomakone sai siis suosiolla jäädä peräkonttiin odottelemaan. Hiomapaperilla testailin vähän, ja aika helposti ne koukuttomat kohdat puusta lähtivät hioutumaan. Ja lasikuituakin tuntui saavan puhdistettua tarvittavista kohdin käsin hiomalla ihan mukavasti. Mutta sitten, mitä jännittävää veneen alalaatikon alta, alaonkalosta, oikein pilkistikään. Jotain vihreää ja vanhaa.

dav

Mehupurkki joka on yhtä vanha kuin minä itse! Aikamoista. Tältä varmasi tuntuu myös hylkysukeltajista kun he löytävät satoja vuosia vanhan shamppanjapullokätkön. Kenellehän janoiselle purjehtijalle tämä puteli on aikoinaan hankittu? Missä kaikkialla se on seilannutkaan? Ja mitä siellä oikein on nykyisellään sisällä? Jotain nestemäistä se selvästi on edelleen.

Näitä pohtiessa ilta alkoi jo hämärtää ja päätin antaa armoa itselleni ja myöntää suosiolla että tämän remontti-illan yritys oli kyllä hyvä ellei jopa erinomainen, mutta toteutus sen verran ala-arvoinen, että ensi kerralla jatkan hommia jonkun vähän kätevämmän nikkarin kanssa. Vene pakettiin ja kotia kohti siis.

dav

Mutta mutta. Ilta jatkui samoissa tunnelmissa, johon olin jo kerennyt tottua, eli ei se kotiin lähteminenkään niin helppoa ollut kuin olisi alkuun voinut kuvitella. Molemmat portit, jotka aina ovat olleet auki, olivatkin nyt lukossa. Minun saamallani portin numerokoodillakaan ei paljon mitään tehnyt, ei auenneet munalukot sillä. Harkitsin jo kaasun pohjaan painamista tai auton jättämistä alueelle. Onneksi kuitenkin löysin samalla aidatulla alueella toimivasta tehtaasta yövuoroa tekevän ystävällisen henkilön, ja pääsin kuin pääsinkin jatkamaan matkaani kotiin heidän porttinsa kautta. Ehkä tämä oli nyt sitten viimeinen muistutus, että kaikesta ei tarvitse, eikä kannata yrittää selvitä itse. Apua saa kun vain pyytää. Ja onneksi jo ihan lähipiiristä löytyy minua kokeneempaa remppaheppua joten uusintayritykseen siis pikapuoliin. Tällainen päivä tänään. Tulipa kokeiltua. 😀

Runkokatsastus

Untitled.jpgdav

Veneseuran jäsenyyden ehtona on veneen vuosittainen katsastus. Katsastukseen sisältyy tämän lisäksi viiden vuoden välein myös runkokatsastus. Tänä keväänä tuli Jennyn kohdalla viisi vuotaa täyteen ja hän sai kokonaisvaltaisen runkokartoituksen. Tämä oli tietenkin näin tuoreena veneenomistajana kiintoisaa seurattavaa. Ja Jenny saikin ihan hyvät arvosanat. Ei ryppyjä eikä rutinoita, eikä onneksi reikiä eikä onttoja kopinoita. Alkuperäinen pohjan läpivienti venttiileineenkin oli kunnossa, mutta eipä sitä ole tarvetta nykykäytöllä availla, eli sen varmaankin tulen tilkitsemään sisäremontin yhteydessä. Jes.